torstai 14. helmikuuta 2013

Hei uusi ystävä, vauvarokko!

Hyvää ystävänpäivää kaikille! :) Tänään ei ole kyllä ollut niin hyvä päivä Leonin kannalta, koska tänään aamulla Leonin iho oli täynnä punaista laikkua. Rupesin sitten miettimään, että mitä olen antanut hänelle ruuaksi ja mistä nämä laikut voisivat tulla. Soitin sitten lopuksi lääkäriin kuumeenkin takia ja hoitaja sanoi heti, että vauvarokko on varmasti kyseessä. Käytiin silti vielä näyttämässä terveyskeskuksessa ja hoitoa tähän vauvarokkoon ei oikeastaan ole eli rauhallisesti vain otetaan tämä viikko. Vauvarokko ilmenee yleensä ensin kolmen päivän kuumeena, jonka jälkeen tulee yleensä nämä ihooireet ja ne lähtevät omia aikojaan pois. Kuume Leonilta on jo alkanut lähtemään, mutta vielä hän on normaalia väsyneempi.
Leon on taas kehittynyt hieman ja hän on alkanut aina musiikin tahtiin liikkumaan :D Myös ääntelyt kuulostavat joka päivä enemmään oikealta puheelta. Jalkojakin Leon on alkanut laittamaan polven alle eli kohta puoliin alkaa nouseminenkin. Leon osaa nyt päätellä meidän ilmeistä, että onko hänen tekonsa väärin vai oikein. Katson häntä tuimasti kun hän tekee jotain pahaa ja heti hän huomaa, että ai ai nyt pitää käsi siirtää pois :D Eilen Leon tyhjensi sitten lelulaatikkonsa ja heitteli lelut pitkin olohuonetta eli tekemisen puutetta vissiinkin havaittavissa :p

Vauvarokko 
Noniin!
Mamin sylissä <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti