torstai 20. joulukuuta 2012

Joulukylä ja neuvola

Tänään käytiin taas neuvolassa ja oli taas rokotusten aika :( Leon oli tänään 72,3cm pitkä ja painoi 9,6kg :) Hyvin siis on taas kasvanut meidän iso poikamme ja kehittyy oikeaan tahtiin. Leon ei tällä kertaa itkenyt niin paljon rokotusten laittoa, mutta kyllähän se taas tietenkin teki kipeää meillekin. Nyt illalla Leon on ollut rokotusten takia vähän kärttyinen ja naapuritkin saa sen kuulla :D Aikaisin vain nukkumaan niin kyllä kaikki on paremmin sitten aamulla!
Käytiin tänään vasta siellä Lahden joulukylässä ja ei kauan siellä keretty ollakaan, koska oli niin kyyylmä! :D Leon katseli kiinnostuneena ympärilleen vaikka olikin ennen sitä saanut rokotukset, mutta sen jälkeen sitten nukahtikin ja nukkui pitkät päiväunet. Olisin halunnut käydä siellä joulukylässä illalla kun on hämärää, mutta eilen kun kävin siellä kuudelta niin kaikki puodit olivat kiinni. Tänään illalla käytiin myös isomummilla kylässä tädin kanssa. Siellä Leon oli vakavana ja suu oli supussa :P Leon on nyt alkanut pitää suuta supussa, koska yrittää purra ikeniä yhteen ikenien kutinan takia. Saatiin kyllä kunnon naurut kun Leon oli niin huvittavan näköinen :D





Isomummilla :)
Suppusuu :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti