sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Viikonlopun relailua

Nyt viikonloppuna ollaan nähty paljon Amanda tätiä ja käyty mummulla ja papalla. Babi ei ollut perjantaina/lauantaina kotona ja oltiin Leonin kanssa kahdestaan, joten oli hyvä kun oli seuraa :) Leonilla on nyt kokeilussa maidon sakeuttaja ja lääke, jotta mahahapot sais pysymään mahassa ja näyttää ainakin vähän tehoavan. Leon ei ole ollut yhtä itkuinen ja hänestä on tullut jotenkin eläväisempi. Kaikkia oireita ei kyllä olla saatu pois ja selvästi tulee vielä kurkkuun jotain, mutta ainakin asiat ovat hieman paremmin. Leonin posketkin ovat pysyneet hyvässä kunnossa kun kuola ei polta poskia. Ollaan nyt myös aloitettu kiinteiden maistelu ja nyt menossa on porkkana :) Perunaa ollaan jo maisteltu ja se menee ihan hyvin alas, mutta en tiedä tykkääkö Leon :D Ainakin yksi kerta sylki kaikki minun hiuksille. Siitä tulikin mieleen, että Leon on alkanut tekemään sylkevää ääntä. Sitä hän tykkää tehdä usein ja myös jalat ovat uudet kiinnostavat löydöt :D Leon kurottaa aina ottamaan kiinni jaloista ja samalla kääntyy kyljelleen. Kirkumista ja huutoakin saa kyllä kuulla ihan kiitettävästi joka päivä!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti