perjantai 26. lokakuuta 2012

Luntaaa

Aamulla Xeni tuli sanomaan, että ulkona on lunta! Se ei ollut huomannu sitä vasta kun oli nähnyt facebookissa kaverin kuvan :P Luulin, että ei sitä lunta kuitenkaan tuu eli olin nähtävästi väärässä. Talven ensimmäinen lumi on aina paras, mutta loppua kohden se vain alkaa ärsyttää ja toivoisi sen sulavan pois :D Mieliala mukautuu sen mukaan mikä aika vuodesta on. Leon katseli ikkunasta lumisadetta ja kohtahan sitten pääsee pulkalla liikenteeseen tai siis noh ensi vuonna vasta.
Eilen vain lenkkeiltiin ja oltiin kotosalla :) Tänään myös tehtiin pieni lenkki ja haettiin minun perheeni koira Nalle mukaan lumeen tallustelemaan. Sen jälkeen mentiin moikkaamaan mummua ja pappaa sekä käytiin kaupassa. Aika normi päivä meillä... Nyt alkaa vähän kaipaamaan jotakin aktiviteettia meidän päiviimme kun tuntuu, että Leoniakin alkaa kyllästyttämään tai ehkä minä vain kuvittelen. Olisi kyllä kiva aloittaa muskarissa tai jossakin, mutta en sitten tiedä milloin ne kaudet loppuu/alkaa. Uimaankin pitää taas vaikka ensi viikolla mennä ja polskia Leonin kanssa siellä vähän. Onhan se kiva kun Leon näkee ja oppii uusia asioita. Olen myös miettinyt, että menisin käymään perhetuvalla. Siellä voi vanhemmat lastensa kanssa mennä levähtämään ja juttelemaan muiden vanhempien kanssa. Se on myös tässä aika lähellä, joten ei kai haittaisi siellä piipahtaminen joku päivä.
Meinasin unohtaa kertoa, että Leon on alkanut liikkumaan vähäsen eri suuntiin. Laitan yleensä hänet mahalleen ja siitä hän päänsä ja jalkojensa avulla liikkuu yleensä sivulle päin :D Jätin hänet yksi päivä keskelle mattoa ja vähän ajan päästä hän oli melkein pöydän alla! Siitä se lähtee, kova on yritys :)

Liikkuu liikkuu.. 
Lunta!
Mummulla ja papalla :)
Mamin sylissä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti